Pelastusopiston pääsykokeet, pelastajan cooper.

Pääsykokeet, viihdoinkin se päivä koitti. Osa testeistä ja kokeistä olivat täysin selkeitä (juoksu, uinti), mutta osasta minulla ei ole mitään hajua mitä ne on, tai miten ne pitää tehdä (kirjalliset ja ryhmä tehtävä). Testiaamuna heräsin jo kello 6.00, harjasin hampaat, söin kevyen aamupalan ja lähdin polkupyörällä pelastusopistoon.

Pelastusopistossa olin jo vähän 7 jälkeen. Täyttyy tunnustaa, että tuli hyvä fiilis, kun näen pelastusopiston kyltin. Sisälle päästessäni ulko-oven vierestä oli toimisto, josta sain avainlätkän ja vierailijan kortin. Kaikki hakijat kokoonnumme alussa ohjeiden mukaan luokassa F203, jossa tarkistettiin ketkä hakijoista olivat saapuneet paikalleja tarkistettiin myös henkilöllisyys. Paikalle piti olla 49 hakijaa, minun laskujen mukaan oli 42. Osa hakijoista varmasti sairastunut, loukkaantunut sekävarmasti osa ei vain ennättänyt tulla. Aino nainen jätti tulematta ilmoitamatta. Ehkä myöhästyi, sairastui tai vain muutti mieltänsä.... Kirjoitimme sen jälkeen vastuunvapautuslomakeen, palautimme sen ja henkilöturvallisuusselvittely suostumuksen täytettynä. Kävimme läpi päivän ohjelman vielä läpi, ja sen jälkeen erittäin nopealla aikatauluna vaihtaamaan vaateita ja bussiin, joka kuljetti meidät kentälle juoksemaan cooperin. Aika siihin oli vain 15 min, ihan kun piti lähteä paloa sammutaamaan 😂

Jo bussissa meitä jaettiin kahteen ryhmään, annettiin numerot jokaiselle. Minä kun olin listan lopussa ja numeroita oli vain 40, sain numeron 1 uudestaan. Juostiin siis kahdessa ryhmässä, 20 miestä kerralla.  Lämittely alkoi, kaikki lähtivät lämmitelykieroksille, sen jälkeen hakijät tunnustelivat kuka juokse kuinkakin paljon, jolloin yrittivät pysyä tietyissä ryhmissä. Ja nyt se hetki oli koittanut, ensimmäinen ryhmä lähti matkalle. Heti alussa nähtiin, kuka juoksee yli 3100 ja ja kuka ei saavuta edes 2800m. Aika nopeasti erot juoksijoiden välillä kasvoivat ja lopussa nopeat juoksijat ohittivat jo kierroksella hitaimmat. Jos ymmärsin oikein, ensimmäisestä ryhmästä yksi saavutti 3100m, muutama 2950m ja suuri osa 2800m eli minimin ja muutama, ketkä eivät pääseet jatkoon. Raakaa koe tämä oli, tuli kaukaa tänne, heti ensimmäisen koen jälkeen lähtivät kotiin.... heidän jälkeen oli meidän vuoro, kyselin ketkä juoksivat yli 3100m, kun en löyttänyt ketään, jonka perässä olisin voinut roikkua, päätin lähteä juoksemaan oman vauhdin mukaan. Kysyin vielä ajan ottajilta, saanko käyttää sports tracker sovellusta kännykässäni. Onneksi sain luvan, pystyin juosta tasaisesti koko ajan, kuten treeneissäni. Tästä se lähti, jännitys hävisi ja otin kärkkipaikan heti ja ei muuta kun eteenpäin. Heti minun perässä oli kiinni toinen juoksija, olin kai hänen veturi. Juoksimme minun tahdin mukaan kaksistaan tasaisesti 3100m vauhdilla. Kaikki näytti niin lupavalta. Ihan lopussa viimeisellä kierroksella tiesin, että olen niin lähellä 3100m. Kun oli jäljellä noin 20 sekunttia, minun takana juoksijä teki spurtin, minä en milään pystynyt vastaamaan hänen vauhtiin. Tein parhaani, mutta se ei vain riitänyt.... 3095 metria, 1 sekuntti lisää niin olisin saavuttanut tuon 5 metriä, mutta oli mitä oli, olen kuitenkin 36 vuotiaana parempi kun moni 20-vuotiaat hakijat, minun pitää olla tyytyväinen tulokseen. Loppu yhteenveto oli se, että kaikista 42 juoksijoista vain kaksi juoksivat 3100m, noin 10 ylittivät 2950m, loput 2800m. Alle minimi jäi ja tippui noin 6 henkilöä.

Seuraavaksi uinti, jo 15 min päästä cooperista. Täyttyy sanoa, että Cooperin jälkeen uinti ei ole helppo asia. Uimahallissa meitä taas jaettiin kahteen ryhmään, meitä oli sitten minun laskujen mukaan 36 enää, eli 18 hakija per ryhmä. Meillä oli varattu yhteensä 4 uintirata, joten samaan aikaan ja samaan aikaan samalla uintiradalla piti uida 4 tai 5 hakijaa. Kun uinti alkoi, kauhuissa katsoin kuinka tappeluksi alku meni.... lopussa toki jo jokainen asetuivat omilla paikalla. Nyt oli meidän vuoro, meidän vuorossa uintiradalla oli sitten 4 miestä. Kun näin miten pahasti alkoi alkuryhmälle, keskustelimme ja päätimme lähteä nopeusjärjestyksessä matkaan. Näin emme häiritsimme toistemme uinteja. Vaikka uin mielestäni hyvin nopeasti, lähdin kakkosena, kuitenkin tiesin, että pääsen uintitestin läpi. Uinnissa kaikki sujui hyvin, näen edessä olevan uimarin koko ajan, mutta se ei häirinyt minua olenkaan, kaikki sujui kuten suunnitelimme. Vaikka lopussa juoduin vähän hidastaamaan, kun edessä oleva ei enää jaksanut alku vauhtiin, pääsin silti 3.45 ajassa maaliin. Uinissa kaksi tai kolme tippui pois, joten meitä oli jäljellä enää 33 hakijaa. Harmitti katsoa kun hakijat pettyivät, mutta tämä on elämä, pelastajien on oltava vahvoja.

Tämän jälkeen fobiatestit, ensin piti laitta turva varusteetpäällä, kiivetä kolmanteen kerrokseen portaita pitkiin torniin ja sen jälkeen tikkaita pitkiin laskeutua alas. Minusta tämä oli aivan liian helppo, jos pystyt kiipeimään omakotilalon katolle ja alas, pääset testin varmasti. Alhalla vielä tuli yllätyskysymys 5x5, mutta se ei tuotanut vaikeuksia. Tämän jälkeen oli ahtaan- ja pimeään paikan kammotestit, laitettiin hengityssuojaimet päällä, ja piti kulkea täysin pimeässä putkessa. Se, kuinka ahdas putki oli, yllätti minut täysin, en pääse kontaamaan enkä edes ryömimaan. Toki olen 194cm pitkä ja pidän itseä hoikana, joten tämä tuli vähän yllätyksenä. Käänöksessä jäin jumiin, enkä vain pystynyt liikumaan eteenpäin. Minua alkoi nauraamaan ja hetken päästä alkoin pyöriä ympäriinsä kun korkkiruuvi ja sain itseä etenemään. Olisi ollut hassua jäädä jumiin putkessa. Fobioiden jälkeen oli ruoka tauko ja kirjalliset tehtävät alkoivat klo 13. Niiden suunniteltu kestävän 16.30 saakka. Kun jatkavie hakijoita oli enää 31, meillä ilmoitettiin, että kaikki loput koet ja testit onnistuu suoritamaan yhdessä päivässä.

Kun ruoka oli syöty pelastusopiston ruokasalissa, alkoi se minun vaikein osa pääsykokeita, kirjallinen koe. Se alkoi minulla katastrofisella tavalla, ensimmäinen tehtävä oli valittaa sanan, mikä ei kuuluu joukoon. Rivissa oli viisi sanaa, riviä oli jotain 40, aikaa 10 min. Muuten olisi hyvä, mutta kun osa sanoista en ollut edes koskaan nähnyt tai kuullut.... kun aika ei ollut, yritin ensin aleviivatta ne rivit mitä tiesin, sen jälkeen meni lotoksi. Olin surkea ja toivoton, tuli silloin mieleen, jos se jatkuu näin, olen tuhoon tuomittu. No seuraavat tehtävät olivat minulle helpommat. Loogiset tehtävät kuten piti piti valitsee, mihin suuntaan peräkärry kääntyy, tai mihin suuntaan joku pöyrä pyörii. Matematiikka on todella vaikea, mutta se on sitten vaikea kaikille. Sen jälkeen piti jatka piirtämistä, jokaisessa ruudussa oli joku viiva, piste, tai joku muu. Sen jälkeen annettiin uusi samalainen lappu ja piti piirtää uudestaan jotain muuta. Sinne piirsin kaikea, autoa, puun, jopa sydämen 😂, tämän jälkeen saimme lapun, missä oli kirjoitettu joku sana, kuten minä, isä, vaimo, piti tästä tehdä lausen. Sen jälkeen meillä annettu kassan artikkeleita nuorisorikollisuudesta, piti valitse oikein, kirjallisiin kysymyksiin. Mieleen jäi vain se, että on mahdotonta vastata kaikiin kysymyksiin, joten pittää vain rennosti tehdä mitä pystyy.

Psykologin keskustelu oli mielyttävä, psykologi kysyi perus kysymyksiä, kuten miksi haluat pelastajaksi, tiedänkö mitä työ sisältää, mitä vaikeuksia odotan, missä olen hyvä, jne. Keskustellu kesti noin 10 min, eikä psykologi edes yrittänyt hermostuttamaan minua. Olin kuten suunnitelin rento ja rauhallinen.

Viimeisenä oli ryhmä tehtävä ja se alkoi hieman myöhässä. Oliko klo 18.20. Kaikki olimme jo väsyneitä, ryhmässä meitä oli kuusi henkilöä. tehtävän tausta oli pientalonaluen rakentaminen, aluella missä ollut kaatopaikka ja korjaamoja. Tehtävänä oli olla työryhmä, etsiä ja päättää mikä on projektin 5 tärkeämmat ja 5 vähiten tärkeät asiat. Aika oli annettu 15 minuutia, ei muuta kun aloitettaan. Kun olimme kaikki väsyneitä, tehtävään keskyttyminen oli vaikea, alkoi vitsit tulemaan, oli hauskaa, mutta emme edeneet mihinkään. Minua se alkoi häiritsemään, ja muistutin ryhmää, että meillä on tehtävä. Ehkä minusta vähän ärsytti saamattomuus, toivottavasti psykologi siitä ei ole huomanut. Saimme tehtävän maaliin, vaikka aika loppuikin kesken. Miten arvioija suuhtautuu meihin, on mahdoton sanoa, mutta nyt kaikki on tehty.

Kaikki loppui klo 19 ja minulla kävi myös tuuri, että yksi hakija oli myös Vantaalta ja sain paluukyyttiin kotiin. Kaikki hakijat ovat huippukuntoisia ja mukavia ihmisiä. Hyvää tiettää, että jos pääsen pelastusopistoon, opiskelu kaverit on kivoja ihmisiä.