Pelastusopiston pääsykokeet, pelastajan cooper.

Pääsykokeet, viihdoinkin se päivä koitti. Osa testeistä ja kokeistä olivat täysin selkeitä (juoksu, uinti), mutta osasta minulla ei ole mitään hajua mitä ne on, tai miten ne pitää tehdä (kirjalliset ja ryhmä tehtävä). Testiaamuna heräsin jo kello 6.00, harjasin hampaat, söin kevyen aamupalan ja lähdin polkupyörällä pelastusopistoon.

Pelastusopistossa olin jo vähän 7 jälkeen. Täyttyy tunnustaa, että tuli hyvä fiilis, kun näen pelastusopiston kyltin. Sisälle päästessäni ulko-oven vierestä oli toimisto, josta sain avainlätkän ja vierailijan kortin. Kaikki hakijat kokoonnumme alussa ohjeiden mukaan luokassa F203, jossa tarkistettiin ketkä hakijoista olivat saapuneet paikalleja tarkistettiin myös henkilöllisyys. Paikalle piti olla 49 hakijaa, minun laskujen mukaan oli 42. Osa hakijoista varmasti sairastunut, loukkaantunut sekävarmasti osa ei vain ennättänyt tulla. Aino nainen jätti tulematta ilmoitamatta. Ehkä myöhästyi, sairastui tai vain muutti mieltänsä.... Kirjoitimme sen jälkeen vastuunvapautuslomakeen, palautimme sen ja henkilöturvallisuusselvittely suostumuksen täytettynä. Kävimme läpi päivän ohjelman vielä läpi, ja sen jälkeen erittäin nopealla aikatauluna vaihtaamaan vaateita ja bussiin, joka kuljetti meidät kentälle juoksemaan cooperin. Aika siihin oli vain 15 min, ihan kun piti lähteä paloa sammutaamaan 😂

Jo bussissa meitä jaettiin kahteen ryhmään, annettiin numerot jokaiselle. Minä kun olin listan lopussa ja numeroita oli vain 40, sain numeron 1 uudestaan. Juostiin siis kahdessa ryhmässä, 20 miestä kerralla.  Lämittely alkoi, kaikki lähtivät lämmitelykieroksille, sen jälkeen hakijät tunnustelivat kuka juokse kuinkakin paljon, jolloin yrittivät pysyä tietyissä ryhmissä. Ja nyt se hetki oli koittanut, ensimmäinen ryhmä lähti matkalle. Heti alussa nähtiin, kuka juoksee yli 3100 ja ja kuka ei saavuta edes 2800m. Aika nopeasti erot juoksijoiden välillä kasvoivat ja lopussa nopeat juoksijat ohittivat jo kierroksella hitaimmat. Jos ymmärsin oikein, ensimmäisestä ryhmästä yksi saavutti 3100m, muutama 2950m ja suuri osa 2800m eli minimin ja muutama, ketkä eivät pääseet jatkoon. Raakaa koe tämä oli, tuli kaukaa tänne, heti ensimmäisen koen jälkeen lähtivät kotiin.... heidän jälkeen oli meidän vuoro, kyselin ketkä juoksivat yli 3100m, kun en löyttänyt ketään, jonka perässä olisin voinut roikkua, päätin lähteä juoksemaan oman vauhdin mukaan. Kysyin vielä ajan ottajilta, saanko käyttää sports tracker sovellusta kännykässäni. Onneksi sain luvan, pystyin juosta tasaisesti koko ajan, kuten treeneissäni. Tästä se lähti, jännitys hävisi ja otin kärkkipaikan heti ja ei muuta kun eteenpäin. Heti minun perässä oli kiinni toinen juoksija, olin kai hänen veturi. Juoksimme minun tahdin mukaan kaksistaan tasaisesti 3100m vauhdilla. Kaikki näytti niin lupavalta. Ihan lopussa viimeisellä kierroksella tiesin, että olen niin lähellä 3100m. Kun oli jäljellä noin 20 sekunttia, minun takana juoksijä teki spurtin, minä en milään pystynyt vastaamaan hänen vauhtiin. Tein parhaani, mutta se ei vain riitänyt.... 3095 metria, 1 sekuntti lisää niin olisin saavuttanut tuon 5 metriä, mutta oli mitä oli, olen kuitenkin 36 vuotiaana parempi kun moni 20-vuotiaat hakijat, minun pitää olla tyytyväinen tulokseen. Loppu yhteenveto oli se, että kaikista 42 juoksijoista vain kaksi juoksivat 3100m, noin 10 ylittivät 2950m, loput 2800m. Alle minimi jäi ja tippui noin 6 henkilöä.

Seuraavaksi uinti, jo 15 min päästä cooperista. Täyttyy sanoa, että Cooperin jälkeen uinti ei ole helppo asia. Uimahallissa meitä taas jaettiin kahteen ryhmään, meitä oli sitten minun laskujen mukaan 36 enää, eli 18 hakija per ryhmä. Meillä oli varattu yhteensä 4 uintirata, joten samaan aikaan ja samaan aikaan samalla uintiradalla piti uida 4 tai 5 hakijaa. Kun uinti alkoi, kauhuissa katsoin kuinka tappeluksi alku meni.... lopussa toki jo jokainen asetuivat omilla paikalla. Nyt oli meidän vuoro, meidän vuorossa uintiradalla oli sitten 4 miestä. Kun näin miten pahasti alkoi alkuryhmälle, keskustelimme ja päätimme lähteä nopeusjärjestyksessä matkaan. Näin emme häiritsimme toistemme uinteja. Vaikka uin mielestäni hyvin nopeasti, lähdin kakkosena, kuitenkin tiesin, että pääsen uintitestin läpi. Uinnissa kaikki sujui hyvin, näen edessä olevan uimarin koko ajan, mutta se ei häirinyt minua olenkaan, kaikki sujui kuten suunnitelimme. Vaikka lopussa juoduin vähän hidastaamaan, kun edessä oleva ei enää jaksanut alku vauhtiin, pääsin silti 3.45 ajassa maaliin. Uinissa kaksi tai kolme tippui pois, joten meitä oli jäljellä enää 33 hakijaa. Harmitti katsoa kun hakijat pettyivät, mutta tämä on elämä, pelastajien on oltava vahvoja.

Tämän jälkeen fobiatestit, ensin piti laitta turva varusteetpäällä, kiivetä kolmanteen kerrokseen portaita pitkiin torniin ja sen jälkeen tikkaita pitkiin laskeutua alas. Minusta tämä oli aivan liian helppo, jos pystyt kiipeimään omakotilalon katolle ja alas, pääset testin varmasti. Alhalla vielä tuli yllätyskysymys 5x5, mutta se ei tuotanut vaikeuksia. Tämän jälkeen oli ahtaan- ja pimeään paikan kammotestit, laitettiin hengityssuojaimet päällä, ja piti kulkea täysin pimeässä putkessa. Se, kuinka ahdas putki oli, yllätti minut täysin, en pääse kontaamaan enkä edes ryömimaan. Toki olen 194cm pitkä ja pidän itseä hoikana, joten tämä tuli vähän yllätyksenä. Käänöksessä jäin jumiin, enkä vain pystynyt liikumaan eteenpäin. Minua alkoi nauraamaan ja hetken päästä alkoin pyöriä ympäriinsä kun korkkiruuvi ja sain itseä etenemään. Olisi ollut hassua jäädä jumiin putkessa. Fobioiden jälkeen oli ruoka tauko ja kirjalliset tehtävät alkoivat klo 13. Niiden suunniteltu kestävän 16.30 saakka. Kun jatkavie hakijoita oli enää 31, meillä ilmoitettiin, että kaikki loput koet ja testit onnistuu suoritamaan yhdessä päivässä.

Kun ruoka oli syöty pelastusopiston ruokasalissa, alkoi se minun vaikein osa pääsykokeita, kirjallinen koe. Se alkoi minulla katastrofisella tavalla, ensimmäinen tehtävä oli valittaa sanan, mikä ei kuuluu joukoon. Rivissa oli viisi sanaa, riviä oli jotain 40, aikaa 10 min. Muuten olisi hyvä, mutta kun osa sanoista en ollut edes koskaan nähnyt tai kuullut.... kun aika ei ollut, yritin ensin aleviivatta ne rivit mitä tiesin, sen jälkeen meni lotoksi. Olin surkea ja toivoton, tuli silloin mieleen, jos se jatkuu näin, olen tuhoon tuomittu. No seuraavat tehtävät olivat minulle helpommat. Loogiset tehtävät kuten piti piti valitsee, mihin suuntaan peräkärry kääntyy, tai mihin suuntaan joku pöyrä pyörii. Matematiikka on todella vaikea, mutta se on sitten vaikea kaikille. Sen jälkeen piti jatka piirtämistä, jokaisessa ruudussa oli joku viiva, piste, tai joku muu. Sen jälkeen annettiin uusi samalainen lappu ja piti piirtää uudestaan jotain muuta. Sinne piirsin kaikea, autoa, puun, jopa sydämen 😂, tämän jälkeen saimme lapun, missä oli kirjoitettu joku sana, kuten minä, isä, vaimo, piti tästä tehdä lausen. Sen jälkeen meillä annettu kassan artikkeleita nuorisorikollisuudesta, piti valitse oikein, kirjallisiin kysymyksiin. Mieleen jäi vain se, että on mahdotonta vastata kaikiin kysymyksiin, joten pittää vain rennosti tehdä mitä pystyy.

Psykologin keskustelu oli mielyttävä, psykologi kysyi perus kysymyksiä, kuten miksi haluat pelastajaksi, tiedänkö mitä työ sisältää, mitä vaikeuksia odotan, missä olen hyvä, jne. Keskustellu kesti noin 10 min, eikä psykologi edes yrittänyt hermostuttamaan minua. Olin kuten suunnitelin rento ja rauhallinen.

Viimeisenä oli ryhmä tehtävä ja se alkoi hieman myöhässä. Oliko klo 18.20. Kaikki olimme jo väsyneitä, ryhmässä meitä oli kuusi henkilöä. tehtävän tausta oli pientalonaluen rakentaminen, aluella missä ollut kaatopaikka ja korjaamoja. Tehtävänä oli olla työryhmä, etsiä ja päättää mikä on projektin 5 tärkeämmat ja 5 vähiten tärkeät asiat. Aika oli annettu 15 minuutia, ei muuta kun aloitettaan. Kun olimme kaikki väsyneitä, tehtävään keskyttyminen oli vaikea, alkoi vitsit tulemaan, oli hauskaa, mutta emme edeneet mihinkään. Minua se alkoi häiritsemään, ja muistutin ryhmää, että meillä on tehtävä. Ehkä minusta vähän ärsytti saamattomuus, toivottavasti psykologi siitä ei ole huomanut. Saimme tehtävän maaliin, vaikka aika loppuikin kesken. Miten arvioija suuhtautuu meihin, on mahdoton sanoa, mutta nyt kaikki on tehty.

Kaikki loppui klo 19 ja minulla kävi myös tuuri, että yksi hakija oli myös Vantaalta ja sain paluukyyttiin kotiin. Kaikki hakijat ovat huippukuntoisia ja mukavia ihmisiä. Hyvää tiettää, että jos pääsen pelastusopistoon, opiskelu kaverit on kivoja ihmisiä.

Loukkaantuminen ennen pääsykokeita

Yritin olla mahdollisiimman varovainen viimeiset viikot, mutta..... harkintakyky petti kuukausi ennen pääsykokeita ja päätin stressin purkaa nyrkkisäkiin. Tietysti minun tuurillani, potkuni nyrkkisäkkiin meni pieleen ja osuin huonosti liikkuvaan kohteen ja nilkkani vääntyi. Tunsin itseäni sillä hetkellä niin tyhmäksi, "miksi minun piti tehdä sen juuri nyt". Onneksi vamma ei ollut vakava, muuten pääsykokeisiin ei olisi ollut mitään asia. Mieleeni tulikin, kuinka moni 181 hakijasta sairauden tai vamman takia joutuivat jätä pääsykokeet väliin.... Flunssa, venähdykset, revähdykset, migreeni, selkäkivut ja niin moni muu asia voi pilata niin tärkeän päivän.

Luulin, että se oli hyvä asia purkaa tunteita nyrkkisäkkiin, toisin kävi 😂

Pääsykokeisiin kutsu tuli

Pääsykokeisiin kutsun odotus on kylä raskasta aikaa. Joka päivä odotin kirjettä, kunnes kuukausi ennen pääsykokeita ja ollessani töissä, vaimo laitoi viestin "täällä on pelastusopistosta posti tullut". Pyysin vaimoa avaamaan sen, ja kertoa mitä siellä lukee. Kutsu tuli ja niin raskas paino lahti harteiltani pois. Olin yksi niistä  reilusta 180 hakijoista, jotka saivat kutsun pääsykokeisiin. Hakijoita on ollut yli 300, joten melkein puolet eivät pääseet eteenpäin.

Pelastusopistoon pääsykokeiden kutsu

Vaikka etenin pääsykokeisiin, pahin oli vasta edessä. Juoksu jo menee 2950m, jotenkin yritän nyt puristaa sen 3100m. Nälkä kasvaa syödesään, vai miten siitä sanotaan... Juoksu ei enää kehittynyt viimeisen kuukauden aikana juuri mitään, joten piti keksia jottain uutta. Tutustuin netissä coopertestin treenausohjelmiin ja mieleeni jäivät mäki- ja intervallijuoksut. Muutin juoksutreenit niin, että maanantaisin intervallit Hiekkaharjun urheilukentällä, keskiviikkoisin coopertesti ja perjantaisin mäkijuoksut. Intervallijuoksut tuntuivat niin raskailta elimistölle, juoksin 300m täysillä, 200m palautus hitaasti, 200m täysillä, 200m palautus, sen jälkeen 100m täysillä 100m palautus kunnes tulee 3000m. Jokaisen intervallin jälkeen haluasin vain lopettaa ja mennä kotiin, mutta palautuksen jälkeen kun olo taas tasantui, taas jaksoin intervallin jaksoin juosta. Täyttyy sanoa, että ei se kaikille sopii, pitää vain jotenkin voittaa itsensä mikä onkin vaikea. Loppu lopuksi, intervallitreenit paransivat Cooper suoritusta erittäin paljon lyhyessä ajassa, joten jos pitäisi nyt parantaa juoksua nopeasti, tiedän miten sen saa nopeasti.

Kirjallisia tehtäviä ei oikein voi harjoitella kuten ei psykologin haastattelu myöskään. Ajattelin, menee miten menee, pysyn rauhallisena, provosoitua ei saa.

Pääsykokeet alkaneet jo klo 7.45, joten minun piti suunnitella miten pääsisin sinne ajoissa. Yöunet ovat myös tärkeässä roolissa hyvään suoritukseen, joten päätin vuokrata hotellihuoneen kahdeksi yöksi. Katsoessani nettissä huoneiden hintoja suorastaan pelästyin, 150euroa per yö, "onhan kallista" ajattelin. Eräs ystävä kuitenkin ehdotti majoituksen Rauhalahden matkailumökissä. Ensin epäilin, mutta lopuksi päätin juuri niin tehdä. Hinta oli 31e/yö booking.fi :ssa

hyvä palvelu, lähellä pelastusopistoa, täydellistä. Ostin lipun Kuopioon ja mökin kahdeksi yöksi . Otin myös polkupöyrän mukaan kotoa, jotta liikuminen Kuopiossa olisi vaivatonta. Juoksin viellä viimeisen kerran Coopertestin reilu viikko ennen pääsykokeita, yllätyin kun saavutin melkein 3100m. Suunnitelma oli valmis, ei muuta kun pääsykokeisiin!

Pelastajan lihaskuntotestit

Lihaskuntotesteihin otin vapaa työstä ja siihin varasin kokonaisen päivän. Saavuin  paikalle hyvin ajoin. Ensin piti täyttää esitietoalomake, jonka jälkeen ohjattiin terveys tarkistukseen. Hoitaja mittasi ja tarkisti pituuden, painon, verenpaineet, näköä, otettu EKG ja mitattu keuhkojen kapasiteettimittaus, eli spirometria.  Yllätyin, kun verinäyteitä ja thorax kuvaa ei otettu, se kertoisi piilotaudista. Kun mittaukset oli tehty, odotin lääkärin tuomiota ja silloin tajusin, että tämä matka voi katkea tässä, jos lääkäri näin päättää. Viihdoin lääkäri kutsui minut sisään. Hän katsoi kaikki tutkittut tulokset, kysyi peruskysymykset (olenko terve omasta mielestä, onko sairauksia, allergioita), sekä testasi kuulon, nivelten liikkuvuutta, kuunteli keuhkoja. Sen jälkeen kysyi, jaksanko tehdä yövuoroja, kun pelastajan työ on myös tehdään öisin. Lopuksi hän totesi, että olen kelvollinen pelastajaksi ja allekirjoitti lomaken.

Nyt se aika on tässä, lihaskuntotestit! Vaikka pieni testihuone oli jo auki, siellä ei ollut viellä ketään. Jouduin odotamaan noin 10-15 minuutia, kunnes minut kutsuttiin aloitaamaan. Ensimmäisenä piti tehdä penkkipunerukset, kerottu säännöt 45Kg/1min, tässä tuli yllätyksenä kuinka kapeaksi kädet piti laittaa. Ei se silti häirinnyt minua, tähtäimellä oli 38 kertaa minuutissa. Se menikin niin kevyesti, että tein 40 kertaa. Sen jälkeen istumanousut, tasaista vauhtia tein ilman ongelmia 49 ja se oli ehkä helpoin testi tähän mennessä. Seuraavaksi oli leuanveto, ennen testejä meni 16, joten en edes jännitänyt. 12 leuanvetojen jälkeen oli niin vaikea, että alkoin kuitenkin jo epäiröimään, meneekö edes 14, mutta jotenkin tahdon voimalla sain sen 14. Viimeisenä oli kyykyt.... se on minun heikoin kohtani. Sanoin testaajalle, "että tämä menee kylä läpi, mutta en ole varma, että saan sen täydet pisteet tekemällä 34 kyykkyjä. Sääntö on kuitenkin se, että pisteet pöyristetään 0.25 yksikköä aina alaspäin, joten pitää saada täydet, tai pisteet pöyristyy 0.75.

Lihaskuntotestin pisteytys

Aloitin erittäin lupavasti, 20 sain jo 30 sekunnissa, siten 25 toisto ja 30 tuli hyvällä vauhdilla, mutta sitten iski lihaskramppi... 31, 32, 33 ja 34 yes. painoa en pystynyt enää laskemaan telineeseen, keräsin viimeiset voimani ja sain sen laitettua paikoille. Voi että, kuinka hyvä fiilis tuli siitä. Saavutin tavoitteen täydellisesti. Vaikka sain vain yhden pisteen lisää, onhan jokainen neljännes pistettä voi olla lippu pelastusopistoon. Nyt vain odotamaan kutsua pääsykokeihin ja sain keskittyä juoksun treenaukseen.

Pelastajankoulutuksen hakeminen, harkinnanvaranen hakemus.

Hakemus pelastusopistoon oli myös muutaman mutkan takana. Ulkomaalainen lukiotodistukseni piti kääntää suomeksi, kun äidinkieli ei ole Suomi. Suomenkielen taso pitää olla vähintään tasoa 3-4. Liettuan kielestä on vaikeampaa löytää hyvän hintainen auktorisoitu kääntäjä, eli käännös on oltava laillisesti pätevä. Löysin onneksi Turussa yhden autorisoidun kääntäjän ja sain hyvällä tuurilla nopeasti käännetyksi todistuksen. Seuraavaksi etsin sen suomenkielen tason todistuksen, joilla hain vuonna 2010 sairaanhoitajaksi. En ollut tätä vuosiin tarvinnut, joten onneksi löysin ja kaikki oli kunnossa siirtyäksesi asioissa eteenpäin. Soitin kuitenkin pelastusopistoon varmistaakseni asian. Täyttyy sanoa, että pelastusopistoon soittamalla, aina sain hyvät neuvot ja opintosihteerit auttoivat kun oli jotain epäselvää. Sieltä he myös muistuttivat, että on jätettävää harkintavarainen hakemus minun tapauksessani. 

Kaikki tarvittavat paperit sain valmiiksi kassaan helmikuussa 2019 (Hakemuslomake, käännetty lukiotodistus, suomenkielitaso todistus, C ajokortin kopio, AMK todistus, suositukset edellisistä työpaikoista). Suositukset ja AMK todistustani ei tarvinnut lähettää, mutta hakiessani harkintavaraisella hakemuksella, ajattelin niistä olevan jotain hyötyä. 

Ajattelin lähteä itseä opistoon toimittamaan ne henkilökohtaisesti, mutta myöhemmin tätä ajatusta en pitänyt järkevänä. Laitoin kaikki dokumentit kirjekuoreen ja postitin ne kirjatulla kirjeellä. Kaikki meni hyvin, sain kirjen seurantakoodin, katselin sitten joka päivän miten se etenee. Viikon päästä postin mukaan kirje oli Helsingissä edeleen... Soitin postiin, kysyin miksi kirje ei liiku? Postin vastaus hämmensi minut, "kun vastaanottajana ei ollut yksityinen ihminen, seuranta ei toimi." Miksi ihmeessä posti myy kalliin palvelun, josta ei ole mitään hyötyä? Oli mitä oli, soitin taas kerran pelastusopistoon, kysyin onko hakemus tullut. Sieltä minulla vastattiin aika pian, että minun hakemus oli saapunut ja kaikki näytti olevan kunnossa. Sieltä myös sanottiin, että lihaskuntotestit tarvitsee suorittaa vain jos harkintavarainen hakemus hyväksytään. Tämä oli minusta vähän outoa, koska vastaukset tulevat vain viikoja ennen pääsykokeita ja sen takia on riski, että en kerkeä enää varaamaan aikaa ja käydä lihaskuntotesteissä.Päätin, että tulee kutsu pääsykokeisiin tai ei, käyn läpi lääkärintarkastuksen ja lihaskuntotestit, ei se 118 euroa maailmaa kaataisi ja pelata varman päälle. 

Kirjattu kirje lähti eteenpäin ilman seurantaa. Ei koskaan tullut ilmoitusta, että se on perillä 😀

Pelastajaksi pääseminen, mitä se vaatii.

Opistoon päästäkseni aloitin valmistautumisen tekemällä ohjelman elokuussa (2018). Muutamia haasteita oli hakemisen alkuvaiheessa. Tässä on niistä enemmän. Ensimmäinen haaste: Vaikka  ensiksi opiskelin Suomessa sairaanhoitajaksi AMK:ssa, se tutkinto ei kelvannut pelastusopistoon, eli piti hakea ulkomaisella lukiotodistuksella, mikä taas tarkoitti sitä, että piti hakea harkinnanvaraisella hakemuksella. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että hakemuksen jatkokäsittely on käsitelijän päätettävissä. Toinen haaste: juoksin alussa Cooperissa vain 2600m, joten jos en parantaisi suoritustani, ei minulla olisi asiaa pelastajaksi. Minimiraja oli saavuttaa 2800m matka Cooperissa. Kolmas haaste: kirjalliset tehtävät ovat haasteellisia minulle, joten sitä piti saada kompensoitua lihaskuntotesteissä, juoksussa ja uinissa.

Ensimmäisenä kartoitin lähtötasoni. Lähtöpainoni oli 105kg. Tällaisella painolla en pystyisi juosta kovin helposti Cooperin testissä vaadittavaa matkaa, joten ennen juoksua piti tiputtaa painoni alle 90kg. Seuraavaksi katsoin pelastusopiston internet sivuilta kuntotestin minimirajat ja mallivideoista, miten ne tulisi oikein tehdä. Töiden jälkeen menin sairaalassa olevalle kuntosalille ja aloitin testauksen. Leuanveto 8, istumanousut 58, penkkipunnerus 35, jalkakyykkyt 30. Heti alussa tiesin, että maksimi pisteet olisi mahdollista saavuttaa lihaskuntotesteissä. Sen jälkeen ulos juoksemaan, sen tein katuja pitkin kotini lähellä. Juoksin 2650m 12 minuutissa ja minusta tuntui, että vielä oli varaa lopussa kiristää. Uimahalliin seuraavana päivänä. Minimiraja oli 200m ajassa 4min, 45sek. Uin sen 4 minuutissa ja yllätyin kuinka helppo se oli.

Kun olin kartoittanut lähtötasoni, asetin itselle tavoitteet. Lihaskuntotesteissä oli mahdollista saavuttaa maksimit ja saada yhden lisäpisteen, joten sen asetinkin tavoitteeksi. Juoksussa sen sijaan olisi vaikea saavuttaa noin lyhyessä ajassa noin paljon, joten ajattelin, että 2950m matka  on ehkä maksimi. Senkin eteen painoa olisi pudotettava. Uintiin en keskittynyt. Lähinnä yhden päivän viikossa kävin uimassa.

Lihaskuntotesteihin treenaussuunnitelma oli 3 kertaa viikossa. Tein kaikki liikkeet maanantaina ja perjantaina isoilla painoilla (leuanveto +20kg, penkkipunnerrus 80-90kg, istumanousut +20, kyykkyt 80-100kg) max 10 toisto/kerta ja keskiviikkona lihaskuntotestit. Tiistaina ja lauantaina juoksin cooperin testit. Sunnuntaina uintipäivä. Silloin lähinnä rentouduin uiden.

Juoksin joskus öisinkin, kun on juoksupäivä niin on juoksupäivä 😆

Minä palomieheksi?

Olen 36 vuotias mies ja muutin Suomeen vuonna 2003. Jo lapsesta saakka olen haaveillut palomiehen työstä. Äidinkieleni ei ole suomi ja olen aina ajatellut, että pelastajaksi jos haluan, pitää olla Suomen kansalainen, joten en edes yrittänyt hakea aikaisemmin. Kuitenkin elämä meni eteenpäin, tein töitä kuorma-auton kuljettajana ja kehitysvammaisten ohjaajana. 

Vuonna 2010 päätin hakea sairaanhoitajaksi opiskelemaan, pääsin Laurean AMK:on sisään ja sain paperit 2013. Sain työtä heti valmistamiseni jälkeen sairaalassa leikkausosastolla. Sain Suomen kansalaisuuden vuonna 2015 perustimme vaimoni kanssa perheen, syntyi kaksi lasta, joten unelma hakea pelastajaksi taas siirtyi.

Viime kesänä (2018), eräänä aamuna heräsin ja tajusin, "jos en hae nyt, todennäköisesti en ikinä enää pääsekään". Tästä en ikinä olisi antanut anteeksi itselle olla yritämättä siitä mistä unelmoin.

Tämän blogin päätin kirjoittaa, koska haluan kertoa muille hakijoille, mitä heitä odottaa, mitä pitää ottaa huomioon, millaisia tunteita se nostaa. Minun moto, mikä oli välillä hukkassa "älä unelmoi elämästä, vain elää oman unelman". Jos on sellaista, mistä unelmoitte, älkä ikinä luovuta. Toivon, että moni ihminen löyttää minun kirjoituksissa itselle sopivaa asia. Jos joku muutenvain halua lukea, toivon tuovani hymyä teille 😊

En ole kirjoittanut blogia aikaisemmin, joten sen taso on mikä on. Alussa pohdin paljon uskalanko kirjoittaa tämän, vasta pääsykokeiden jälkeen rohkeus riitti siihin, joten alussa kaikki kirjoitukset kirjoitettu jälkeenpäin. Pääsykokeiden jälkeen päivitän blogin aina valmistautumisen saakka. Toki jos pääsen opistoon 😂

Internetissä on muutama blogia joissa kuvataan miten pelastajaksi matka etenee. http://pelastajaksi.blogspot.com/?m=1 ;  http://palomiessami.blogspot.com/?m=1. http://www.dreamoffire.fi/?m=1.Ne on yli kolme vuotta vanhoja, joten minä haluaisin uutta, missä on kaikki asiat ja vaiheet hieman yksityiskohtaisemmin ja haluasin sen hetkin ajatukset vapauttaa kaiken luetettavaksi. On internetissä myös yksi tuleva blogi, naisen matka pelastajaksi, mikä on vasta tulossa 2020, Shempia hänelle 😉 http://unelmastapalomieheksi.blogspot.com/?m=1 .

Olen ulkomaalaistaustanen suomalainen, pahoittelen etukätteen virheistä. Eiköhän se vain tuo vain lisää väriä tähän 😉